Nonnih!
Nyt se on kaikissa kolmessa akvaariossa jonkinmoinen kalasto yms. kunnossa. Totta kai semmoiset muokkautuu ajan kuluessa, mutta onpahan jotain mistä lähteä liikkeelle..
63-litraisessa on nyt Areksella 2 kivannäköistä tyttöä kaverina (molemmille tytöille ON turvapaikka, jos ei mahdu joukkoon) sekä 6 korumonnistakin uiskentelee siellä pohjalla ja pinnalla ja jossain siellä välilläkin. Hirmu eläväisiä kaloja nuo monniset kyllä ovat. Ensin meinasin niitä veikeitä pandamonnisia, mutta päädyin kuitenkin noihin somiin korumonnisiin. Kyllä miulla vielä tulee johonkin akvaarioon ilmestymään joskus niitä pandamonnisiakin.
Flunssat alkavat olla ohi niin pojalta kuin minultakin. Töihin meno alkaa silti maistua hieman puulle, kun ei ole kunnon pitkää vapaata ennen elokuuta ja lomaa. Mutta pitää toki olla onnellinen siitä, että ylipäätään on (vaki)töitä ja tehdä oma osuus ahkerasti sekä kaikella ammattitaidolla mitä on.
Joskus sitä miettii miten kaavamaiseksi on tämä elämä mennyt. Töitä, lapsen hoitoa (ja ylipäätään äitinä olemista) ja akvaarioiden kanssa touhuilua. Ja silti tuntuu, että elän täyttä elämää, juuri sellaista mitä haluan. Eikä sitä aikaa ole (onneksi) ystävyyssuhteiden hoitamiselta puuttunut, ainakaan kovin paljoa. Ainakin ystävät ovat matkassa kestäneet. :)
Tämä lienee aika sopiva kohta tämän session päättämiselle.. Nähdään taas.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti