sunnuntai 8. heinäkuuta 2007

Työtä ja vapaa-aikaa

Jopas on päässyt taas monta päivää vierähtämään siitä, kun viimeksi mitään kirjoittelin. Vaikka eipä tuota ole juuri ihmeitä tapahtunut. Olen käynyt töissä ja välillä ollut kotona. Sekä tietenkin olen liesunnut ympäri kaupunkia ja välillä naapurikuntienkin puolella.

Akvaarioissa olen käsiäni uittanut lähes päivittäin. Nyt on vuorossa parhaillaan tuo 140 litrainen. Olen sitä hieman muuntanut mieleisemmäksi. Tosin eihän se miltään vielä näytä, kun miekkakasvit ovat vielä pieniä, samoin se punainen Tiikerilumme. Konnanputkikin saisi siellä nurkassa kasvaa ja lisääntyä vielä. Voi olla, että muutaman taimen hankin noita puskia täydentämään (Konnanputkea ja sitä Isoa Rasvalehteä). Kävin myös Lappeenrannan Faunattaressa ihailemassa sitä haaveideni akvaariota. Sieltä tosin en aio sitä ostaa.

Pikkumies on ollut riiviö. Sanan varsinaisessa merkityksessä. Jos ei kiipeile jossain korkealla ja vaarallisessa paikassa, niin hän sitten tekee muuten vain pahojaan. Kun komennetaan, niin silloin vuodattaa hän suuria krokotiilin kyynelkarpaloita ja hakeutuu syliin. Hurja luottamus hänellä on, että minä olen aina valmiina ottamaan kopin tai muuten pelastamaan. Muutamasta vaaratilanteesta olen onnistunut pojan pelastamaan vain äidin vaiston ja nopeiden refleksien ansiosta. Tai sitten minulla on apuna kokonainen rykmentti suojelusenkeleitä poikaa varten ja joka ikisen niistä koen tarpeelliseksi.

Kyllä poika tietysti osaa olla kuin pieni enkeli. Saan sylittelyä ja suukkoja osakseni päivittäin, sekä aina iloisen tervehdyksen, kun hoidosta menen hakemaan. Sanavarasto on kasvanut ja kaikkea pitää osoitella siinä tarkoituksessa, että äiti (tai joku muu lähellä oleva aikuinen) sitten kertoo, mikä kyseessä oleva asia tai esine on.

Mutta nyt tämä äiti siirtyy tietokoneelta lapsensa seuraan. Asiat kun täytyy laittaa tärkeysjärjestykseen.. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti